tiistai 31. heinäkuuta 2012

Jostain se kaikki alkaa

Vuosi vuodelta erätaidot on kummasti alkanut kiinnostamaan enemmän ja enemmän. Kaikenlaista sitä osaakin, mutta fyysisten asioiden tekeminen on jäänyt ehkäpä liiankin taka-alalle. Kuten tuo haarukka joka on hiekkapaperia ja öljyä vailla valmis. Grammarilla repussa kulkee jokseenkin samat tavarat kuin normi vaeltajallakin tosin aikalailla kevyempänä.

Mitäs jos niitä tavaroita ei olekkaan tai osa rikkoontuu? Osaanko tehdä tulet tuoreesta risusta? Osaan, mutta onnistunko siinä märillä tikuilla ja kylmästä tärisevänä. Pystynkö yöpymään talvella tulilla ilman makuupussia? En tiedä.

Nälkä koittaa ja kirkkaan väriset sienet alkaa näyttämään houkuttelevilta lisäravinnon lähteiltä. Tunnistanko sienistä varmuudella vain parin tutun lisäksi muita? Montako syötävää marjaa tunnistan ja löydän niitä? Saanko ahvenen siiman päähän ilman vapaa? Paljonko energiaa löytyy osmankäämin juuresta jotta sen etsiminen kannattaa? Kestääkö pää ilman ruokaa muutaman päivän? En tiedä.

Alkaa satamaan ja sadeviitta antaa mukavaa suojaa nuotion loimussa. Niin... sadeviitta palaa. Millaisessa kulmassa olevan kuusenoksalaavun katon pitää olla pitääkseen vettä? Millainen sade kastelee enemmän kuin nuotio kuivaa? En tiedä.

Osa noista on enemmänkin survivalhenkisiä asioita, kuinka pysyä elossa. Haluaisin oppia enemmänkin kuinka elää metsässä eikä pyrkiä pois takaisin "turvaan" kohti kaupunkia. Perinteisissä erätaidoissa on paljon sellaista mitä nykyään ei oikein retkeilijällä näe. Tai ei taitoja nähdä ennen kuin niitä tarvitaan nuotion sytyttämisestä lähtien. Tunnen paljonkin asioita ensiavusta, suunnistuksesta sekä varusteista mitä mukana kulkee. Niillä pääsee pois, mutta minne ja miksi ylipäätänsä pitäisi lähteä pois?
Koitan alkaa opettelemaan perinteisiä taitoja niitä mitä on korvien välissä. Osa taidoista tietenkin on ihan fyysisiä esineitä. Mitään järjestystä asiolle en ala vaatimaan. Viikon kun syö koivunlehtiä metsässä niin seuraavalla sieniretkellä on sellanen tatti otsassa, että hommasta menee koko ajatus pilalle. Joten mennään oman pään mukaan siitä mikä kiinnostaa ja on hauskaa.
Viime retkellä ilman kunnon majoitetta ja makuupussia illan puuhasteluna tein haarukan puukolla ja lusikan kuumalla hiilellä kovertaen. Lusikasta tuli liian kapea. Haarukasta todella hyvä kunhan löydän hukatut hiekkapaperin palaset. Varmasti joku sanoo, ettei siellä metsässä mitään hiekkapaperia ole. Kuten sanoin, hommassa on oltava jotain mieltä. Katotaan miten etenee, opinko mitään ja onko hauskaa. Jos asia kiinnostaa niin http://bushcraftfinland.atfreeforum.com/ taitaa olla ainoa paikka missä juttua löytyy suomeksi. Englanniksi löytyykin jo todella paljon.

5 kommenttia:

Litekayaker kirjoitti...

Hyviä kysymyksiä. Joitakin noista olen itseltänikin kysynyt, ja usein (liian usein) vastaus on vielä En tiedä. Mainio kirjoitus!

Finnman kirjoitti...

Asiallista!

Hyviä ajatuksia ja kyllä jokaisen itseään kunnioittavan suomalaisen pitäisi vähän eräperinnettä osata ja jakaa myös jälkipolville, ettei tuo arvokas tieto pääse katoamaan. Hyvännäköiset syömävälineet sait aikaan.

Itse olen useasti veitsellyt lusikan tai haarukan tehdasvalmisteisen unohduttua matkasta ja usein ne on tehty nopeasti ja "tiskattu" heittämällä nuotioon.
Ihan puhdetöinä noita on kiva väkertää nuotion loimussa vähän huolellisemminkin ja ottaa vaikka ihan käyttötyökaluksi. En osaa sanoa, mutta veikkaan ettei ainakaan painavampia juur ole kuin titaanilusikat..

Perkunas kirjoitti...

Hyvä juttu !

eikä foorumin mainostelukaan ainakaan pahasta ole ;).

Sulla on minun silmissä hyvä asenne touhuun , tuo mitä sanoit survivaalin ja erätaitojen suhteen, niiden eroista tavallaan.

Erkki Aaltonen kirjoitti...

Asiallista touhua!

Make kirjoitti...

Eikös näitä samoja asioita pääse kokemaan vaikka partiossa taikka Ladun ja polun jutuissa?

Suosittelen vaikka Erävaelluksen SM-kisoja, jos tämän henkiset asiat kiinnostaa.