torstai 28. heinäkuuta 2011

Ensiapu ja muuta


Kevyessä yksinkertaisessa repussa taskuja on yleensä aika vähän. Jotenkin tavarat mitä mukanansa kuljettaa pitäisi sijoittaa reppuun. Pakkaan reppuni sisällön yhteen kuivapussiin vaatteet ja yöpymiseen liittyvät varusteet. Jos majoite on märkä siirtyy se kuivapussin ulkopuolelle. Kameralle on oma kuivapussi. WC paperille oma koska sitä joutuu kantamaan mukanaan puskaan muiden varusteiden jäädessä syrjemmäksi. Osprey talon 33 repussa lantiovyön taskuissa kulkee linkkari ja muut päivän aikana tarvittavat pikkutavarat.
Lopuksi jää sitä ja tätä varatavaraa. Pakkasin ortliebin a6 dokumentti pakkauspussiin kaiken muun. Ensiapu, korjaustarvikkeet, yms yleiskrääsä. Pussi on vesitiivis ja tehty todella vahvasta muovista. Pussukka sulkeutuu tarralla ja kätkee sisäänsä kaikenlaisen tavaran jota toivottavasti ei tarvitse eli ns. survivalvarusteet.

Klikkaa kuvaa niin näet tekstin isompana.

Tuollainen voisi olla perusvaravarustepussi joka kulkee aina mukana. Siinä on kaikki millä pärjää reissussa. Lisäksi tietty kaikki muut varusteet, ruoka, linkkari yms. Pitäisi vielä hankkia pieni peili. Kuvaan unohtui merkitä ompelutarvikkeet hakaneuloineen ja lankoineen.

140 grammaa sisältöineen.

3 kommenttia:

Perkunas kirjoitti...

Aika hyvä setti,ainoa mikä mua ihmetyttää on tulenteko vehkeiden puute,vai enkä vain näe esim tuluspuikkoa. Itsellä kulkee aina puukontupissa,vyöllä tai kaulassa moinen,siis sellainen joka on ikäänkuin aina minusa kiinni vaikka reppu katoaisi koskeen tms. Saman lailla kuin puukkokin.

Timo kirjoitti...

Bic mini, pieni sytkäri teipattuna kiinni siten, että kaasunappi ei pysty painumaan pohjaan. Näin sytkäri ei tyhjene vahingossa. Tai jos jostain syystä kaikki kastuu ei sytkärin kivi pääse kostumaan ennen kuin teipin poistaa.

Lisäsin myös vaseliinillä kostutettua puuvillapumpulia sytykkeeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Pieni peili löytyy runsasvalikoimaisen sekatavarakaupan autotarvikeosastolta. Auton sivupeilin korjaamiseen tarkoitettusta ohuesta muovipeilistä voi leikata sopivan pienen, kevyen ja pyöristetty kulmaisen palan. Ei mene myöskään rikki kun pakkaa siten ettei ole naarmuuntumisvaaraa.