lauantai 18. elokuuta 2012

Rukkaset tunnissa

Talvi tulee kovaa vauhtia joten pienellä ompelutyöllä sormetkin pysyvät lämpösinä. Rukkanen on loppujen lopuksi aika yksinkertainen tehdä. Kolme palaa ja tunti aikaa. Nyt tein sisähanskat nahkarukkaseen, mutta vielä olisi tarkoitus tehdä itse päälihanska. Materiaali on vielä hakusessa, mutta kalvoton kestävä kinnas.

Huoparukkasen tekemiseen tarvitset huopaa jota saa aika edullisesti armeijaylijäämäliikkeistä kuten varustelekasta. Nämä on tehty jenkkiarmeijan huovasta josta saa tehtyä luultavasti monta kymmentä paria. Ompelukone, paperia, tussi ja sakset.

Kaavan suunnittelua.
Kaavan tekeminen on aika helppoa. Aluksi hahmottele paperille kätesi leveys ja lisää leveyttä reippaasti. Voit myös käyttää olemassa olevaa rukkasta mallina.Valmista hanskaa voi pienentää helposti ompelemalla uutta saumaa vanhan viereen, liian pienen suurentaminen onkin vaikeempi homma.Hanskan pituuskin kannattaa olla liian pitkä, sen voi saksia sopivaksi kun rukkanen on valmis. Määritä myös peukalosi pituus ja merkkaa tussilla paperiin.
Kämmenen alapuoli.

Seuraavaksi hahmottele rukkasen alapuoli. Peukalo saa olla liian iso, siitä ei ole haittaa.

Valmis kaava.

Nyt sinulla pitäisi olla kolme palaa jotka päällekkäin aseteltuna näyttää kuvan mukaiselta. Samaa kaavaa käytetään molempiin käsiin joten vain yksi kolmen palan setti riittää. Ensimmäisessä rukkasessa on ihan sama kumpi käsi siitä tulee, mutta seuraavan teossa kannattaa olla tarkempi ettei tee kahta samanpuolen kappaletta.
Huovan leikkaaminen kaavan avulla.

Leikkaa kaikki kolme palaa irti huovasta. Tussilla merkkaaminen helpottaa. Toisen hanskan paloja ei vielä kannata saksia koska jos kaava onkin aivan liian leveä tai muuten väärä niin säästät materiaalia.

Ompelu alkaa.

Ompele aluksi kaksi pienempää palaa toisiinsa kiinni. Poikittainen sauma ja peukalon muoto.


Ensimmäisen ompelun jälkeen pitäisi näyttää kuvan mukaiselta. Peukalolle on oma tasku, muuten se on vaan tasainen levy.
Ompele kaksi jäljelle jäänyttä "levyä" toisiinsa. Ja rukkanen on valmis. Jos jokin kohta tuntuu liian leveälle tai pitkälle niin ompele se kohta uudelleen kapeammaksi ja saksi ylimääräinen pois. Kannattaa kokeilla miltä rukkanen tuntuu kun se on käännetty oikeinpäin. Paksussa huovassa sauma vie aika paljon tilaa varsinkin peukalosta. Jos kavennat jotain kohtaa niin kavenna myös samantien kaavaasi. Näin seuraavasta rukkasesta tulee samantien oikean kokoinen ja kaavat voi säilyttää seuraavaan ompelukertaan.

Leveyden ja pituuden miettiminen käynnissä.


Valmis rukkanen!

Aikaa koko projektiin meni tunti joka sisälsi kaavoituksen ja ompelemisen. Hintaa rukkaselle tulee hyvin vähän. Samalla tavalla voit tehdä päälihanskan tai eri materiaaleilla olevia rukkasia. Seuraavaksi teen paksusta puuvillasta kuoren tuon päälle. Jos haluat tehdä erikoisen kestävän niin kannattaa liimailla ompeleita joustavalla liimalla. Hiihtokäyttöön voisi lisätä ylimääräisen huovan kämmenselän puolelle. Vaihtoehtoja on paljon!


Edit.

Tein sitten vahvasta puuvillakankaasta kuorirukkasen näille. 20 min. meni aikaa joten aika nopeasti valmistuu jos on kone valmiina. Pienimuotoinen ongelma silti tuli vastaan... Kaksi vasemman käden rukkasta! No lahjoitan jollekkin toisen parin kunhan ennätän tehdä kaksi oikean käden versiota.
Kuorihanska.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Peukkua" tälle! Loistava idea, ja nurkissa pyörii muutenkin projektikäyttöön ostettu ylijäämähuopa. Projektina oli (ja on yhä...) tehdä väljä villahuopa-anorakki talven tulipalopakkasille ja tulisteluun ja hukkapaloista syntyy varmasti parit rukkaset anorakin kaveriksi.

Timo kirjoitti...

Sama vika! Siksi huopa on hankittu... Nuo takkien kaavat on oli vähäsen mitä sattuu joten tuo rukkanen oli paljon helpompi projekti.
Vielä pitäisi rakennella järeempi kuori tuon päälle. Kaapista löytyisi primaloftia, pertexin endurancea, quantumia, erilaisia purjelaminaatteja, silnylonia, puuvillaa muutamassa paksuudessa, ja ja ja... Pitäis vaan keksiä mitä käyttää missäkin!

Vahvat vesitiiviit puuttuu, mutta ei talvella sada vettä... Lumiluolahommissa tommonen hanska jostain kolmikerrosmatskusta sisärukkasen kanssa olis aika kätevä. Pitänee taas laittaa tilausta extremtextil.de kauppaan.

Anonyymi kirjoitti...

Muutamat rukkaset on tullut tehtyä ja sillä kokemuksella suosittelen välttämään hengittämättömiä matskuja. Viimeistään tunnin päästä alkaa palelemaan kun rukkanen kostuu sisäpuolelta. Intin nahkarukkanen on kyllä aivan loistava kun siihen ompelee sisälapasen paksusta fleecestä. Hyvin on tarennut parinkympin pakkasissa pyöräillä töihin. Shelbyn kauppaama rukkas/hanskakaava on todella hyvä, ompeutaidot pitää kyllä olla melkoisen hyvät jotta saa pienet yksityiskohdat tehtyä.

Erkki Aaltonen kirjoitti...

Upeeta hommaa!!!