tiistai 23. marraskuuta 2010

Nuuksio. Retkeilyopas ja kartta

Nuuksion retkeilyopas Suomen ruuhkaisimpaan kansallispuistoon. Kuka sinne opaskirjaa tarvitsee? Itsekkin olen liikkunut Nuuksiossa parivuotiaasta lähtien. Kaikki paikat alkaa olemaan tuttuja ja läpikoluttuja, ei siellä enää ole mitään uutta. Kunnes...


Hetken opasta luettua tajuan kuinka monimuotoinen Nuuksio onkaan enkä ole käynyt ja nähnyt kuin pienen osan. Oppaassa kerrotaan luonnosta, historiasta, reiteistä sekä tulipaikoista. Kaikki oppaan kertomat paikat on merkitty myös karttaan joten oppaasta on aika helppo katsoa mitä suunnitellulla reitillä voi tulla vastaan tai reitin voi suunnitella oppaan paikkojen mukaan.


Esimerkkinä päiväretki Pirttimäestä Solvallaan oppaasta poimittuna:
-Pirttimäessä oleva kahvila on auki viikonloppuisin sekä pihassa on vuokrattava sauna. Sauna??? Se oli aivan uusi tieto minulle.
-Matka jatkuu eteenpäin. Muutaman kilometrin päässä oppaan mukaan on lehtikuusimetsikkö. Kyllä ja komea onkin!
-Sultingträsk eli sulalampi. Opas kertoo keittokatoksesta tai enemmänkin talosta. Espoon perhokalastajat omistavat lammen kalastusoikeuden.
-Pääskyskallio Velskolan Pitkäjärven eteläpäässä. 90 metriä merenpinnasta tai 40 metriä näköalassa sijaitsevan järven pinnasta. Rappuset vie kulkijan ylös asti.
-Katajasuo, iso louhikko sekä 20 metriä korkea jyrkänne. Ohi olen kävellyt ties kuinka monta kertaa...
-Meerlammen luola.Luola on ns. lippaluola. 10 henkeä mahtuisi alle.
-Solvallan urheiluopisto, myös sieltä löytyy vuokrattava sauna.

Sultingträsk keittokatos

Kartta on muuten samanlainen kuin erikseen hankittunakin. Muutama poikkeus siinä silti on. Oppaan paikat on merkitty numeroin sekä linja-autojen pysäkit ja päätepysäkit linjoineen. Se helpottaa huomattavasti julkisilla Nuuksioon kulkevia. Jokaiselle kohteelle on myös gps koordinaatit.



Nuuksio retkeilyopas ja karttaa myy retkeilyliikkeet sekä karttakeskus. Oppaassa esitellään 140 kohdetta ja kaikki kohteen ovat merkittyinä karttaan. Hinta partioaitassa 25,90€

Niin ja tietysti.... Oppaan paino on 131 grammaa.

Osta kartta.
Kirjoittaja Joel Ahola. Kirjoittajalta löytyy myös muitakin samankaltaisia oppaita suomesta.




3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä vaakaa käytät grammanviilaajana tuotteiden punnitsemiseen?

Jotain halpis digitaalista vaakaa vai työpaikan tarkkuusvaakaa?

Timo kirjoitti...

Perus keittiövaaka. Muistaakseni ostin motonetistä. 3 kiloon asti 1 gramman tarkkuudella. Hinta oli joitakin kymppejä.

Tarkkuusvaakakin on olemassa 150 grammaan asti 0,1 gramman tarkkuudella. Sillä ei ole pahemmin tullut punnittua muuta kuin kankaiden painoja.

Joel Ahola kirjoitti...

Timo, kiitos oppaan esittelystä!

Nuuksio Retkeilyopas ja kartta -teoksen tekijänä halusin ilmoittaa, että oppaasta on juuri ilmestynyt 3. korjattu painos. Siihen voi tutustua kotisivuillani: www.retkeilymediaahola.fi/nuuksio.html

Timon ilmoittama paino on vain opaskirjan paino. Samaan pakettiin kuuluu kartta, kirja ja muovitasku, joten nipulle tulee yhteispainoksi 208,1 grammaa. Paino on laskettu punnitsemalla ensin kymmenen teoksen yhteispaino tarkalla kirjevaalla (tarkkuus 1 gramma). Punnitsemalla useita oppaita kerralla paino voidaan ilmoittaa 0,1 gramman tarkkuudella... heh, heh!