torstai 27. tammikuuta 2011

Fjällräven pak winter untuvashortsit Saariselällä.

Kaverini lähti talvivaellukselle. Talvella tarvitaan lämmintä vaatetta joten hän kysyi mielipidettä lämpimistä housuista. Kaapissani on lojunut jo jonkin aikaa untuvashortsit joiden käyttö on jäänyt ainoastaan yhdelle syyspurjehdukselle. Purjevene, pakkanen, yö, nälkä.... Aivan järjettömän kylmää touhua. Joten shortsit pohjoiseen kohti oikeaa käyttöä.
Jotain kuin lainaa, odottaa saavansa takaisin lainatut tavarat ja jotain muuta. Kiitoksen tai vastalainauksen. Nyt se jokin muu lukee alla.

Annan kertomus talvisesta Saariselän valloituksesta.



Kaamosvaelluksella kauniita taivaita, ahkioiden retuutusta ja untuvashortsit


Neljän hengen ryhmämme ahkioineen tiputettiin bussista Saariselälle viideltä eräänä aamuna vuodenvaihteen jälkeen 2011. Kiipesimme Kiilopäälle, laskimme sieltä alas aamun pimeässä ja päädyimme viikkoa myöhemmin Raja-Jooseppiin. Autiotuvilla meidät tunnettiin mukana olevista korttipeleistä ja eläindominosta.

Päivät valkenivat yhdeksän aikaan ja hämärtyivät puoli neljän jälkeen. Hiihdettiin omaa latua tunturin rinteen metsikössä, kahlattiin puuterilumessa tai seurattiin moottorikelkan tai ahkion jälkeä. Hiihtämisen lomassa välillä sauvakäveltiin ylämäkiä sukset ahkiossa. Illalla maattiin autiotuvan laverilla ja pelattiin. Tehtiin herkkuruokia kuivatuista, lounastermoksissa liotetuista ruoka-aineista. Lohiwokki ja Aura-juustolla maustettu spagetti bolognese (ohjeet Raija Hentman herkutellen luonnossa) tekivät kauppansa. Ja kun jaksettiin taas syödä, sulatettiin jättikorvapuustit ja keitettiin kaakaota.


Viimeistään telttaöinä kaikki lämpimät vaatteet osoittautuivat hyviksi ja tarpeellisiksi. Erikoisin varusteeni oli lainaamani untuvashortsit. Ne herättivät vaelluksen alussa kavereissa naurua, mutta se väheni, kun lounastauoilla ja telttaillessa seisoskeltiin pakkasessa. Sivuista vetoketjuilla avattavat shortsit puki päälle helposti. Ne olivat lämmin ja mukava taukovaatepari untuvatakille eivätkä vieneet juuri tilaa makuupussin kompressiopussiin pakattuna. Ne myös mahtuivat toppahousujen päälle, ja silti sumopainiulkoasusta huolimatta pystyi liikkumaan. Eniten jäin epäilemään niiden kestävyyttä käytössä. Ja toisaalta en uskaltaisi lähteä vaellukselle ilman shortseja pidempiä toppahousuja, joten molempien kanssa vaatteita voi tulla mukaan enemmän kuin olisi pakko. Kuitenkin ne olivat ehdottomasti mukaan ottamisen arvoiset, ja jotkin vastaavat taukohousut olisi kiva olla mukana tulevaisuudessakin.


Myös ahkio ansaitsee muutaman kommentin. Rakkaus-vihasuhde siihen vahvistui viikon aikana, kun toisinaan se tuuppasi vetäjänsä ylös kuopasta, toisinaan sitä sai kiskoa ylös mäestä, jota ei ollut edes ylämäeksi huomannut. Kapea ja seuralaisiinsa verrattuna siro Savotan Paljakka voitti naurunkitkeristä huomautuksista päätellen jarruvaunuksi kutsutun leveämmän ahkion. Koko porukka päätti harkita seuraavalla kerralla rinkkaa. Kun pitoa ei ole, rinkka selässä sitä saisi lisää. Ahkio voisi olla kätevä tunturipaljakalla, ja mahtuuhan siihen mukavasti talvivaelluksen varusteet, mutta Saariselällä paksun upottavan lumen aikaan sen kanssa sopivan tasaiselta tuntui lähinnä tylsä joen jää.


Ahkioiden kiipeilytystä

Parhaiten vaelluksesta jäi mieleen tunturin ylitys, joka muutaman kipeytyneen polven ja ahkioiden kanssa kävi haasteesta. Päivänvalo alkoi loppua tunturin rinnettä kiivetessä, ja kaikki voimat kuluivat ladun avaamiseen paksussa puuterilumessa. Etsittiin leiripaikka, ja etsintää tahditti vaelluskaverilta päähän soimaan tarttunut ”Mun koti ei oo täällä”. Leiri nousi pimeään ja hiukan tuuliseen Kaarnepään rinteeseen. Oli mukava pukea päälle kuusi kerrosta vaatteita. Niissä saattoi istua yli kahdenkymmenen asteen pakkasessa palelematta, tehdä päivällistä ja viettää iltaa kynttilöiden ja otsalamppujen valossa. Pimeys rajasi leirin, jossa ahkioineen, telttoineen ja keittimineen oli kaikki, mitä saattoi tarvita.

Seuraavana aamuna etsittiin ilman ahkioita reitti ylös tunturille kohti seuraavaa etappia. Tehtyä reittiä saattoi sitten ahkioiden kanssa sauvakävellä tai välillä kontata ylös. Masennusmittariksi ristitty GPS kertoi parasta suuntaa ja kipeiden polvien inhoamia nousumetrejä.

Silloin kaamoksen päättymisen päivänä puolenpäivän aikaan oltiin ylhäällä tunturissa. Vaaleanpunavioletti taivas hohti, ja sen edessä kaartuivat lumen peittämät tunturikoivut. Saattoi vain olla ja nauttia maisemasta. Seurata katseella tunturien lakia ja himmeän rauhallista hiljaisuutta, kuunnella tuulta.

Eikä mikään ennakoinut nopeasti muuttuvaa tunnelmaa, kun alkoi huvittava ja epätoivoinen laskettelu-urakka alas tunturista. Ahkiot eivät seuranneet perässä, ellei mennyt kovaa ja suoraan. Eikä jyrkässä, risukkoisessa rinteessä voinut mennä kovaa eikä suoraan. Joka mutkan jälkeen ahkion saattoi hakea sieltä, minne se oli jäänyt jumiin. Ei selvinnyt, oliko sen kehumisesta enemmän hyötyä kuin torumisesta, mutta molempia yritettiin. Kun lopulta päädyttiin alas ja tasaista latua tuvalle, päivän neljään kilometriin oli käytetty viisi tuntia. Samassa ajassa olisi hiihtänyt melko tasaista reittiä valmiilla pohjalla nelinkertaisen matkan.

Loppuvaelluksen tasaiset päivät kävivät vaihtelusta, ja viimeisen yön telttaleirin vieressä rajavartiolaitoksen valot totuttivat takaisin sivistykseen. Kun mono on oppimamme sanonnan mukaan syönnillä taas, lähdetään uudestaan.



Sellainen oli Annan retki. Hyvältä kuulostaa! Sitten itse shortseihin joista edellä olevasta tekstistä tutustuttiinkin.

Fjällräven PAK winter down shorts. Nimikin jo kertoo jonkinverran, untuvaa pakattuna pieneen tilaan. Shorteissa on muutama aika hyvinkin mietitty ominaisuus. Takaosa ei ole untuvaa vaan keinokuitua. Istuessa märälle tai kuivalle takapuoli alkaa kostumaan joko vedestä tai hiestä. Keinokuitutäyte ei kärsi lähellekkään niin paljoa kuin untuva kosteudesta. Sivuilla olevat kokopitkät vetoketjut aukeavat kokonaan. Eli shortsit saa jalkaan vaikka sukset jalassa. Vyötäröllä säätötarra. Pituus yltää polven alapuolelle, olen 178cm ja jos jalassa olisi saappaat ei jäisi rakoa shortsin ja saappaan väliin.  Yksinkertaista lämpöä! 
Niin ja se tärkein juttu, 378 grammaa L-koossa.


ps. Jos haluat kertoa oman tarinasi grammari.comissa kuvien kera tai ilman, ota yhteyttä. 

Ei kommentteja: