torstai 8. marraskuuta 2012

Gotlanti kickbikellä 2009


Vanha kesälomareissu Gotlantiin kickbikellä 2009. Laitan uudelleen jakoon kun keskustelua aiheesta on taas tullut esille. Tämä on puhtaasti kopioitu arkistojen kätköistä ja kuvat mitä on jäänyt jäljelle rikkinäisen tietokoneen jäljiltä on kaikki viestin lopussa. 

Viikon kesälomareissu suuntautui Gotlantiin Ruotsiin. Koska kukaan kavereista ei lähtenyt mukaan niin reissu suoritettiin yksin.  Lyhyesti reissu meni näin: Espoosta potkien kohti Helsinkiä josta laiva Tukholmaan. Seuraavana aamuna kun laiva oli saapunut perille lähdin potkimaan kohti Nynäshamnia johon saavuin iltapävällä. Lautalla yli kohti Visbyä johon saavuin myöhään Sunnuntai illalla. Maanantai Tiistai sekä Keskiviikko kierrellen Gotlannin pohjoisosaa. Torstai Visbyssä, Perjantai aamuna aikaisin alkoi kotimatka kohti Suomea. Aurinko paistoi ja hauskaa oli. Tietoa Gotlannin pyöräily/kartta/juomavesi/hinta/palvelu yms. jutuista ei kauheasti löydy. Kaikki on samaa tekstiä ja tarkoitettu turisteille. Jos tarvitset tarkempaa kuin mitä google löytää niin ota rohkeasti yhteyttä.


Seuraava päiväkirja on kirjoitettu kännykällä retken aikana joten teksti saattaa hyppiä asiasta toiseen.

20.6.2009 Lähtö.
Noin kello 15 starttasi kickbikereissu kohti Gotlantia. Helsingissä meinasin jäädä auton alle, Auto oli pysähtynyt suojatien eteen antamaan tilaa. Se varmaan luuli mua jalankulkijaksi ja meinasi ajaa takarenkaan päälle. Kova potkaisu niin ehdin alta pois. Satamassa odottelu alkoi tympimään. Olin varannut kunnolla aikaa etten myöhästyisi laivasta. 45 min.  istuskelin jonossa odottaen porttien aukenemista. Jee sit laivaan. Ei tunnu yhtään ruotsinlaivata. Eihän täällä kukaan puhu suomea tai ruotsia vaan kaikkia muita  mahdollisia kieliä! Vielä kun keksisi tekemistä illaksi ja yöksi. Harvemmin tekeminen laivalla olisi ollut ongelmana. Nyt ei viiti tehdä sitä mitä kaikki muutkin eli kitata kaljaa. Menis muut jo sinne hyttehinsä niin pääsis istumaan jonnekkin mukavampaan paikkaan kuin baarijakkaralle. On se vaikeeta kun ei ole omaa hyttiä jonne voisi mennä lepuuttamaan. 62 euroa maksoi kansipaikka ja pyörälle oma kolo autokannelta. Kansipaikassa ei muuten mitään vikaa ole kuin nukkumapaikan metsästäminen. No onneksi täällä on noin 40 muuta kansipaikan ottanutta. Nukun sitten Visbyn lautalla pari tuntia jos täällä ei pysty. Aurinko paistaa ja kovaa tuulee. Jengi alkaa olemaan aika päissään. Kannella tulee kylmä tätä menoa. Onneks on vaatetta mukana. Jos sitä ettis ruokaa jostain. Sitten onni kääntyi, bongasin työkaverin jolla oli hytissä ylimääräinen paikka. Sinne siis! Ilta ja osa yöstä istuttiin baarissa. Huomisesta voi tulla tuskaa. 4 aikaan nukkumaan ja 9 aikaan ylös. Aamulla patonki kahvilasta. Päivän matka 14,73 km

21.6. 
Kello 8 ruotsin aikaa ylös ja aamupalalle. Eilisilta tuntuu pahalle... Matka alkoi Tukhomasta hyvässä säässä. Välillä satoi vähäsen, mutta ei se menoa haitannut. Kartat joita olin printannut ennen matkaa osoittautui todella huonoiksi. Teiden nimet vaihtuu jatkuvasti vaikka sitä ei karttaan ole merkitty. Muutaman kerran eksyinkin, ensimmäisen kerran 200 metriä lähdöstä. Koko matkan lisäkierrokset toivat lisäkilometrejä noin 15. Kovin on mäkistä maastoa, jatkuvasti ylös ja alas. Googlen paikannusta tarvitsin kaksi kertaa. Mitäköhän sekin lysti tulee maksamaan... Nynäshamnissa lautan varaus. 310 SEK eli noin 31€. Odottelua pari tuntia pizzan ääressä joka oli yllättävän edullinen, 85 SEK jättikokoisen limun kanssa. 45 min. ennen lähtöä on vietävä pyörä autokannelle. Naureskelen kahdelle venäläiselle jotka on aivan päissään ja nyt ne on kusella terminaalin seinää vasten. Jalat on yllättävän hyvässä kunnossa vaikka olen juuri potkinut 87 km / 5 tuntia käytännössä ilman taukoja. Tauot oli lähinnä juomisen takia. Vettä kului lähes 4,5 litraa! (edellisilta saattaa vaikuttaa asiaan) Lautalla hengailu tylsistyttää pitemmän päälle. Ainahan voi juoda kahvia tai ottaa aurinkoa kannella. Naama ja pää on palanut joten jälkimmäistä ei viitsi tehdä. Koitin nukkua kannella varjon puolella, mutta kylmä tuli heti kun nukahti. Kalliimmalla lipulla saisi oman paikan lepotuolissa. Hintaeroa en kysynyt vaan otin halvimman. Kahvilassa on paikkoja jonkin verran ja kannella lisää mitä kaikki saavat käyttää. Lähdettäessä kuulutus kertoi laivassa olevan 800 henkilöä. Laivaan mahtuu 1500 joten silloin on varmasti ruuhkaa penkeillä. Visbyssä 23 aikaan menin käymään ensimmäisellä leirintäalueella mitä löytyi. Se oli kiinni, mutta alueen vartija sanoi: ei ongemaa maksa aamulla 100 SEK. Netistä kun katsoin niin melkein kaikki paikat oli 18-25€ tainnut olla hiukan eri kurssi silloin kun nettisivut on päivitetty... Tarppi pystyyn ja nukkumaan. Muut katsoi oudosti kun etsin pusikosta kiiloja sekä kannoin kiviä paikalle. 
87,24 km päivämatka.

22.6 Visby-Kappelshamn. 
Lähtö visbystä leirintäaueelta kohti pohjoista. Heti alkuun tuli sellanen mäki etten ole aikasemmin niin jyrkkään kickbikellä tormänny. Mereltä nousi kunnon usva Visbyn päälle, mutta se meni nopeasti ohi. Säätiedotus lupaili 15 astetta... Oli tainnut mennä numerot sekaisin. 25 astetta ja pilvetön taivas! Harvinaista, jouduin laittamaan shortsit. Pizza 45 SEK. Pakko käydä maistamassa. Pakastepizzahan se oli. Syötävää ja halpaa. Matkan aikana ei näkynyt mitään ihmeellistä. Laajat niityt ja katajat saivat silti tulla kuvaan. Matka päättyi Kappelshamniin leirintäalueelle. Hintataso vaan laskee 110 SEK teltalta sisältäen suihkun!!! Suihkussa ei myöskään ole aikarajaa mikä tekee pyykinpesusta huomattavasti mukavampaa. Tarppille löytyi hyvä paikka katajapusikon sisältä. Eipä tartte ettiä keppejä metsästä, kiilat ainoastaan. Alunperin oli tarkoitus jatkaa matkaa tästä eteenpäin. 10 kilometriä aikaisemmin alkoi vasen polvitaive oikuttelemaan. Joku jänne siellä oli kipee. Toivottavasti se tulee kuntoon. Töhnää ja pähkinöitä päivälliseksi. Kävin suihkussa. Mahtavaa!!! Lämmintä vettä rajoittamattomasti. Pesin kalsarit, sukat ja paidan. Niissä oli kaikenlaista juttua kertynyt. Sään puolesta ne varmasti kuivuu aamuun mennessä. Huomasin pohkeissa pienimuotoista punotusta, huomenna ei mennäkkään shortsit jalassa. Paikalle ilmestyi kaksi suomalaista naista. He olivat tulleet gotlantiin lentokoneella ja vuokrasivat pyörät. Köyhät kyykkyyn! No ei se hytti laivallakaan ilmasta ole, kansipaikka on melkein. Vielä täytyy keksiä jotain tekemistä ennen kuin menee nukkumaan. Tekemistä ei löytynyt joten menin nukkumaan 9 aikoihin. Päivämatka 54,06 km.

23.6 Kappelshamn-Slite. 
Yöllä hyttyset oli riesana oikein todenteolla. Kääriydyin kokonaan bivyn sisälle. Kuumahan siinä tuli. Kello 10 heräilin. Olinhan ollut nukkumassa jo 13 tuntia. Aamupuuro ja kahvi alas. Sain viestillä tiedot laivojen hinnoista ja kuluista. Jos jalka kipeytyy vielä pahasti niin joudun aikaistamaan lähtöä kotiin päin. pss pss etukumi puhkes. Sopivasti 200 metriä ennen taukopaikkaa. Tein ruokaakin, perus pestopastaa sekä pistaasipähkinöitä. Jonkin aikaa meni penkin kantamiseen. Kaikki penkit on aina auringossa, mulla tyyli on nyt hyvin varjoinen. Päästä alkoi kuoriutumaan keltasta juttua, se näyttänyt yhtään iholta. Lohduttavaa on se että keltanen juttu irtoaa kun vähäsen rapsuttaa. Luulin että ne möykyt on kiinni ihossa. Otin päästä kuvan. Huh!!! Päikkärit ja venyttelyä vielä tunti. Taukopaikan vessasta tulee kuumaa vettä! Päädyin Sliteen leirintäalueelle. Halpa taas kerran, 100 SEK. Eli aikalailla 10€. Sama vika jalassa jatkuu, samanlaisena. Vasemmalle jalalle sai kehitellä oman potkutyylin jotta jalka kestäisi. Varasin laivan viikkarilta takaisinpäin perjantaiksi. Suunnittelin meneväni huomenna visbyyn ja jään yöksi sinne. Torstaina selvitän pääsenkö Nynäshamnista kyydillä Tukholmaan. Jos kyytiä eli bussia tai junaa ei saa niin lähden illalla Nynäshämniin ja potkin jonnekkin kohtuu lähelle Tukholmaa. Tämä siksi että laivalla pitää olla jo 15.45. Ensimmäinen lautta Visbystä Nynäshamniin on rannassa 10,30 aikoihin joten tulee todella kova kiire eikä saa eksyä pahasti. Leirintäalueen pitäjä lupasi katsoa aamulla netistä miten bussit/junat suhtautuu fillareihin. Kävin kaupassa hakemassa purtavaa. Ruisleipää 0,5 kg, 2 paprikaa, kinkkua 100g, 3 nektariiniä, 2 makkaraa, cheddarjuusto viipale paketti, 5x0,5 litran 3,5% 150 SEK. Näin ekat raukit. Enempää tuskin tulee nähtyäkään. Olisi tullut ylimääräinen lenkki enkä uskonut jalan kestävän. Ens kerralla sitten. Hienoja rantoja matkan varrella oli sekä mansikka esiintymiä. Mansikat oli luonnonsuojelualueella jossa niitä ei saisi poimia... Hätä korvaa lain.. Nyt istun laiturin päässä juomassa pari kaljaa. Teinit naapurilaiturilla tekee samaa, mutta ne ei osaa päättää mitä ruotsinkielistä rap kappaletta kuuntelisi, niillä on kaksi vaihtoehtoa jotka molemmat soi puoliväliin. En yhtään ihmettele gotlantiin tulevien kalastajien viehevalintoja. Aina kun on käsillä vettä niin näkyy kolmipiikkejä. Syövät näköjään ruisleipää! Päänahkaan ei enää satu. Ei haittaa vaikka vahingossa koskisi päähän. Päivän matka 46,66 km.

24.6 Kappelshamn-Visby. 
9 aikaan ylös. Aurinko paistaa suoraan tarppiin ja alla tulee todella kuuma. Pakko nousta ylös. Aamuyöllä lokit kiusasivat. Yrittivät varastaa kaiken mikä vaan kiiltää ja rapisee. Piti nousta ylös ja tehdä muutama uudelleen järjestys. Sigg pullo missä mulla on sinoli kiinnosti kans, ajattelin jättää korkin auki että ne pääsee maistamaan!!! Leirintäalueen työntekijä toi kasan papereita. Päivällä saan viedä fillarin junaan. Pitää vielä soittaa ja varmistaa. Katsoi se aikataulutkin mulle valmiiksi. Mahtavaa! Näillänäkymin Visbyyn jää yksi kokonainen päivä. Jos tänään pääsen sinne... Suora tie ja myötätuuli. Nopeus ja lämpötila sama 27. Varjon ja tuulisen paikan yhdistelmä on näköjään mahdotonta. Täytyy siis vuorotella molempia. Matka etenee liian nopeasti. Kello on 12 ja kolmasosa menty. Saavuin Visbyyn ja aloin selvittelemään kyytejä takaisin. Varasin matkan perjantaille ja soittelin junayhtiöön pyörän kuljetuksesta. Pyörän saa ottaa mukaan ilman lisämaksua muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Aamulla ja iltapäivällä eli ruuhka-aikana ei saa, sekä Tukholman keskustassa ei saa jäädä pois minään aikana (vissiin jotkin kulkuportit). Nainen englanninkielisessä puhelinpalvelussa oli aivan mainio. Sieltä tuli kaikki faktat sekä se vielä kävi varmistamassa niiden oikeelllisuuden. Se halusi myös kertoa matkan asemalta vikingille sekä ajo-ohjeet etten eksy!!! Kyseli myös meinaanko pyöriä tukholmassa kun on pari tuntia aikaa sekä nätti keli, ajo-ohjeet saisi myös muuallekkin Tukholmassa. En tarvinnut. Saas nähä mitä sekin puhelu tulee maksamaan. Huominen vielä aikaa Visbyssä. Menin samalle leirintäalueelle kuin ensimmäisenä yönä. Melkein samalle paikallekkin. Kauhunhetkiä: ostin lipun lauttaan, kortti ei toimi. Ei toiminu tullessakaan ennen kuin toinen työntekijä tuli auttamaan. Maksoin käteisellä. Leirintäalueella koneet rikki, maksoin käteisellä. Rahaa ei enää ole muuhun kuin junaan sekä pari ropoa sämpylään. Ajattelin mennä automaatille nostamaan rahaa jos onnistuisi. Ei onnistu! Kuljen parille muullekkin automaatille ja kone hylkää kortin suoraan. HITTO!!! Mitäs nyt? Pääsen tukholmaan ja kuivamuonaa on parille päivälle. Koitan soittaa visakortin takaa löytyvään numeroon, liian myöhään ne on mennyt jo kiinni, aamulla kello 10 voi koittaa. Vituttaa, ei kai auta muu kui pussijutun syöminen. Kylläisenä tulee yleensä parempia ideoita. Kattelen turistikarttaa ja siihen on merkitty automaatit! Päätän kiertää kaikki. 7. tuotti tulosta ja ei kuin tili tyhjäksi! HURRAA!!! Pääsen takaisin suomeen... Ilta rannalla ja nukkumaan 3hden aikoihin. Päivämatka 42,64 Kävelyä noin 10 

25.6 Päivä Visbyssä 
11 aikaan ylös. Aurinko paistaa suoraan kohti. Henki lähtee! Pakko nousta ylös. Ei oo nälkä, keitän kahvit. keitän kahvit keitän kahvit keitän kahvit Käyn suihkussa. 5 kruunulla, luxus 5 min lämmintä vettä! Pesin paidan kanssa, housutkin pitäis huuhdella, vähäsen hankalaa kun ne on ainoat mitä mukana on ellei lasketa kalsareita ja sadelahkeita. Sitten lounaalle paikalliseen pizzeriaan jossa ei puhuta englantia!!! Ensimmäinen paikka jossa saa näyttää sormella mitä haluaa. Välillä on sama ongelma suomessakin. Kielimuuri tulee aina vastaan pizzapaikoissa oli sitten missäpäin maailmaa tahansa. 84 SEK limun kanssa, olipas hyvää. Hankala keksiä mitä tekisi. Visby on kierrelty ristiin rastiin. Kaupunki on mahtava lukuisista puistoista sekä niissä olevista penkeistä. Aina on joku penkki vapaana varjossa tai auringossa. Lukuisat isot puut ja pensaat muodostavat "koloja" jossa saa olla aivan rauhassa. Sama juttu rannalla. Kaikki tuntuu olevan turisteja täällä. Ruotsalaisia sellaisia. Venäläiset, saksalaiset sekä japanilaiset puuttuu lähes kokonaan, yleensä niitä on kaikkialla. Sixpäkki nelosta maksoi yhtäpaljon kuin pizza limulla... Tällä kurssilla molemmat oli edullisia kalja varsinkin. Joskus se menee taas toisinpäin. Penkillä taas. Tämä penkki on varmaan visbyn paras penkki illan viettoon, aurinko paistaa ja kukaan ei häiritse paitsi kauniit tytöt jotka juoksee ohi.. Ja niitähän riittää! Kohta on aurinko alhaalla ja pitäisi ladata kännykkä., pitää varmistaa herätyskello aamuksi. Suraavan kerran kun kaverit ehdottaa paikkaa illan viettoon niin se ei ole kaivari vaan Visbyn alue. Lataan kännykkää leirintäalueen keittiössä. Ohiulkijat kummastelivat kun istun keittiön edessä odottelemassa toista tuntia. 01.00 nukkumaan huimia viiden tunnin unia. Huomenna taitaa väsyttää. Seuraavan kerran pääsee sänkyyn vasta la-su yönä.

26.6 Paluu 
05.20 ylös ja kamat kasaan. Väsyttää! Taskussa pyöri vielä yksi vitosen kolikko niin kävin suihkussa. Sitten laivaan ja takaisin mantereelle. Taas laivalla piti olla 45 min ennen lähtöä. Olen laivalla sisällä noin 40 min ennen lähtöä. Mitäs sitä tekis.. Kahvila aukesi niin kuin jonokin joka on kahvilan pituinen, taitaa aamupala jäädä myöhäisemmäksi. Vois vaikka nukkua. Tekemisen pula taas vaivaa. Pari tuntia vielä laivassa. Olisipa wlan verkko niin voisi katsoa vaikka uutiset. Koko viikon ajan olen pysynyt täydellisessä pimennossa uutisilta. Eihän se haittaa. Lautalta olisi mennyt bussi Tukholmaan. En varannut lippua koska pyörää ei saanut mukaan. Bussit odotteli terminaalin edustalla. Jokatapauksessa olin menossa siitä ohi niin kysyin bussikuskilta pääseekö pyörän kanssa kyytiin. Kyllähän pääsee, mutta bussi oli myyty täyteen. Menen siis junalla. Kerran pitää vaihtaa jotta pääsen perille asti. Juna on puhdas ja siisti, kuin uusi. Tilaakin on mukavasti pyörälle. Aika monella on pyörä junassa. Jokaisessa välikössä on vähintään yksi pyörä. Rattaiden kanssa kulkevat tuskin on tyytyväisiä vaikka niillekkin on oma paikka. Paikalliset neuvoi lipun hankkimisessa, leirintäalueen työntekijä sekä destination gotlandin infopiste. Molemmat sanoivat: osta lippu junasta. Kaksi junaa enkä kummastakaan löytänyt lipunmyyjää tai minkäänlaista infoa asiasta. Tuli edullinen matka :)  On se outoa kuinka sitä voi mennä risteyksissä väärään. Metsässä ei eksy mitenkään, mutta kaupungissa sitäkin helpommin. Taas tuli kiertolenkki. Onneksi on aikaa ja löysin sataman. Kävin taas pizzalla. Tuttu juttu kysyttäessä puhutko englantia. Turkkilainen heilutti käsiä ja osoitti ruokalistaa. Tein työtä käskettynä ja osoitin sormella mitä haluan ja montako. Sitten tuli kysymys ruotsiksi jonka ymmärsin syötkö täällä vai tuleeko mukaan. Sormilla siitäkin selvittiin. Todella hyvä lätty. Paikka näytti ja oli hieno pizzeria. Uunikin oli kivestä tehty. 69 SEK eli noin 6,90€ puolenlitran limun kanssa. Söin terassilla, katu on mäessä eikä pöytiä ole laitettu suoraan. Siitä seurasi muutama ongelma: pizza meinaa lähteä karkuun lautaselta ja kun veistä käyttää niin limulasi yrittää tehdä saman. Yritä siinä sitten syödä toisessa kädessä pizza ja toisessa lasi! Laivalla taas. Tällä kertaa Gabriella viimeksi oli Mariella. Menin autolinjalle jo kello 15 toivoen pääsyä laivaan, puolitoista tuntia myöhemmin pääsinkin. Olin autojen välissä jonossa. Olisin mielummin ollut vaikka kahvilla tai jossain varjossa. Kipeytynyt jänne ei ole enää ollenkaan kipeä vaan molemmat polvet jos niitä taivuttaa sivuille. Laivalla on todella vähän suomalaisia. Juttelin baarin työntekijän kanssa ja se kertoi, että yli puolet porukasta on muualta tulleita turisteja jotka tekee reittimatkan toiseen suuntaan. Musiikki on suomalaisia klassikkokappaleita sekä välilä tulee ysärihittejä... Baarin työntekijä kertoi myös vapaista hyteistä. Joskus kansipaikkalaiset saavat todella halvalla hytin jos niitä on jäljellä. Vapaita hyttejä ei ollut. Miespaikkoja kylläkin. Eli kommuunihytti. 18€ halvin ja ei ole mitään käsitystä kuinka sekopäitä muut on... Sitten on vielä pari vaihtoehtoa: penkkihuone joka näyttää ihan lentokoneelta sisältä sekä huone jossa voi nukkua lattialla. Jälkimmäinen on poikkeuksellisesti varattu jollekkin hääporukalle. Normaalisti se olisi vapaa. Tai aina voi notkua käytävillä, kannella ja viimeisenä vaihtoehtona olla nukkumatta.  Jotenkin tämä laiva on paljon mukavampi kuin Mariella. Vessa meinas hajota alle... Pönttö lähti irti lattiasta. Ehkä painan liikaa! Se oli kyllä "korjattu" aikaisemmin silikonilla. Baarista minut bongasi kaksi ruotsalaista. Äiti ja tytär olivat menossa Suomeen sukulaisten luo. Seura oli mukavaa tai voisi sanoa todella mukavaa. Kiitos Susanna. Nukkumaan aamulla muutamaksi tunniksi baarin penkille. Kaksi tuntia penkissä olin josta ehkä tunnin nukuin. Niska hajoaa. Satamaan päästyä kaveri hakee minut ja heittää kotiin autolla. Kotona. Reissu loppu. (seuraavan yön unet oli 14 tuntia...)















Ei kommentteja: