sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannus merellä melomassa

Kuten moni muukin juhannus niin tämäkin meni kajakin kanssa merellä. Lähdin matkaan Torstai illalla ja palasin Sunnuntai illalla. Matkaan osui myös taukopäivä myrskyn ja sateen takia.

Gåsgrundet Espoon edustalla.

Rakentelin halpisradiosta ja aurinkopaneeliakusta melontaradion. Hyvin toimii, mutta akku hyytyy liian nopeasti. Joko vika on kiinalaisessa akkuvirityksessä tai halpiskaupan radiossa... Lisää testausta!

Merrell trail glove kengät

Jätin neopreenikengät kotiin. Ajattelin pärjäillä pelkillä merrelin tossuilla. Ne toimii todella hyvin melontatossuina vaikka lämpöhyöty on aika minimalinen. Keskikesällä siitä ei pahemmin ole haittaa. Tossut oli jalassa noin 35 tuntia yhtämittaa...

"Kylmäkellari"

Kalalokin pesiä oli kaikkialla. Onneksi kalalokki ei puolusta pesäänsä samalla raivolla kuin tiirat!

Kalastusta pohjaongella. Saaliiksi ahven ja viisi kiiskeä joista kaksi sai mennä takaisin. Muovipussin palanen auttaa näkemään vavan liikkeet.

Kiisket tulilla. Itse en erottaisi ahvenesta maun puolesta.

Ilta menikin mukavasti. Saaresta löytyikin pari nuorta ja yksi meloja. Illan mittaan kävi ilmi kuinka pieni maa tämä onkaan. Samoja kavereita tunnettiin lukuisia ja juttua riitti. Kaverini soitti ja sanoi tulevansa myös saareeen melomalla jossain vaiheessa yötä, arvioitu aika lienee joskus kahden aikaan yöllä...

Sieltä jostain sen pitäisi tulla kunnes...

Horisontissa näkyy valoa. Se ei voi olla mikään muu kuin meloja petzl nao päässään. Itsestään kirkkautta säätävä lamppu melojalla näyttää kilometrin päästä vilkkuvalolle. Hetken valoa katsoessani vilkku ei ollutkaan tasaisesti jatkuva vaan helposti kuviteltavissa melojan liikkeisiin reagoivaksi. On siinä huono puolikin. Hitaasti liikkuva meloja varsinkin kohti tulevana näyttää kun joku yrittäisi vilkkuvalolla saada huomiota itselleen. Väläytän omaa lamppua pari kertaa ja epämääräinen vilkkuvalo vastaa.

Uusi puukeitin.

Testailtiin myös uutta puukeittimen muotoa. Verkkoetuseinä toimii kuin takan ikkuna. Lämpö tulee mukavasti yhteen suuntaan lämmittäen kaksi melojaa. Loput kolme sivua on normaalia terästä. Koko hökötys taittuu kasaan noin sentin paksuiseksi ja päälle saa kattilan tarvittaessa.

Pari tuntia unta halko tyynynä ennen työvuoron alkua.

Kaveri joutui lähtemään 7 aikoihin takaisin töihin. Aina on aikaa retkelle vaikka aamulla työt painaa päälle. Itse kalastelin ja leikin kameralla kaverin nukkuessa.

Jokaisesta saaresta löytyy ihmisten jälkiä, osa uusia osa vanhoja.

"Työmatka"

Jatkan kalastusta auringon paistaessa jo ylhäältä taivaalta. Jossain vaiheessa järki painaa nukkumaan ja virittelen tarpin auringonsuojaksi. T-paita, housut ja tossut riittävät mainiosti varjossa nukkumiseen. Otin makuupussin ihan varaksi vierelle, mutta se tarjosi vain tyynyn pään alle. Olisi pitänyt huomioida tuuli, tarpin alle ei tuullut riittävästi viilentäen ihoa.

Tarpista auringonsuoja.

Heräilen viiden maissa iltapäivällä... Loma on rankkaa! Pakkailen kamat kasaan ja suuntaan kohti Porkkalaa. Tarkempaa paikkaa en vielä tässä vaiheessa päättänyt. Kunhan joku autiosaari löytyy. Keli on lähes tyyni ja melon ulkokautta kiertäen suurimmat saaret itäpuolelta. Voisi lähteä leikkimään avomerellekkin. Aallonkorkeus on joitakin kymmeniä senttejä. Pitkälle ei viitsi kun kahvihammasta kolottaa. Päädyn rantaan Hammanskär nimiselle autiolle saarelle. Pidän tauon ja tuumaan jääväni tänne kalaan. Ahven tuli ja sen lisäksi myöskin yö. 

Jalat lämpenee... mmm...

Havahdun auringon paisteeseen ja kovaan tuuleen. Hemmetin kylmä! Kello on 6 aamulla ja siirryn makuupussiin nukkumaan. Yllättävän kauan tarkeni puukeittimen lämmössä.

Yöpaikka.

Seuraava havainto säästä onkin kaatosade joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Sitten tulee tuuli. Muukaan ei auta kuin odottaa ja googletella säätietoja. 14m/s tuuli koilisen ja idän välistä. Karttaa katsoessa se pääsee puhaltamaa Helsingistä asti ilman kummempia esteitä. Melomaan ei ole asiaa ellei ole tarkoitus päätyä myötätuuleen kohti Porkkalan kärkeä. Nukun, nukun ja nukun. Alkaa tuntumaan tylsälle nukkua ja oleskella muutaman neliön suojassa. Kalastaa ei voi koska mukana ei ole sadevaatteita. Meloa ei voi tai siis ei uskalla. Joten päätä tyynyyn ja odottelua... Tarppi sanoo "poks" onneksi vain kriittisin naru irtosi ja kangas pysyi ehjänä. Näköjään tuuli on kääntynyt pohjoisempaan. Pakko vaihtaa paikkaa heti. En ole koskaan pystyttänyt tarppia niin nopeasti kuin nyt. 5 min ja tarppi purettu ja pystytetty uuteen paikkaan metsän suojaan. Jossain vaiheessa iltaa/ yötä sade lakkaa joten haen puukeittimen ja etsin mahdollisimman nopeasti puuta muovipussiin. Kajakissani oleva puolikas grillihiilipaketti lähtee myös matkaan. Pääsen tarpin alle niin sade alkaa uudelleen. Keittimen lämmössä kastuneet vaatteet kuivuvat ja mieliala kasvaa. Herkullisia voileipiä ja tuoremehua... kyllä kelpaa poutaa odotellessa! Housut kuivui muutaman tunnin aikana ja makuupussikin ihan riittävästi. Anorakki roikkui tarpin sisäpuolisessa ripustuslenkissä ja oli kuiva aamulla. Vietin makuupussissa aikaa 31 tuntia. Ensi kerralla otan kirjan mukaan myrskyn varalle! Hemmetin tylsää vain odottaa parempaa säätä.
Sunnuntai päivällä tuuli kääntyi ja sade lakkasi. Nousin ylös ja pakkasin varusteet kasaan. 

Tarkkasilmäinen huomaa kuvasta poikasen. Koko aamun poikanen oli omassa lammessaan aaltoja paossa ja emo meressä vahtimassa. Molemmilla vesistö koon mukaan.

Lähdin takaisin kodin suuntaan leppoisessa säässä kunnes muutaman minuutin päästä alkoi kaatosade joka vaan jatkui ja jatkui vaikka pilvistä päätellellen menisi nopeaasti ohi. Vesi valuu kaulasta sisään, hihoista sisään, aukkopeitteen ja takin välistä sisään ja ties mistä. Istun lammikossa ja mietin miksi kajakkini penkissä ei ole reikiä? Pohjalle mahtuisi litroja vettä ennen kuin housut kastuisivat, mutta kaikki vesi menee penkkiin ja jää sinne... Ensi melontareissulle taitaa lähteä pora mukaan, muutama reikä penkin taakse saa veden valumaan kajakin pohjalle.

Sellainen tämä retki. Ensi melontareissulle otan mukaan isomman majoitteen sekä parempaa heti syötävää ruokaa. Lisäksi kirja tai pari lehteä jos joutuu odottelemaan päivän saaressa.









Ei kommentteja: